skip to Main Content
Join our 8-Day Intensive Radical Honesty Retreat in La Palma on 29 February – 8 March 2020. Book your spot now!
Häpeä Kasvaa Varjoissa

Häpeä kasvaa varjoissa

En muista, miten se kaikki alkoi. Sen on tarvinnut olla teini-iässä, kun se soluttautui osaksi elämääni. Joissain vaiheessa en pystynyt enää teeskentelemään, etten huomaa sitä. Olin yksi niitä teinejä, jotka punastuivat kaiken aikaa – yleensä asiaan kuului myös kylmät ja hikiset kädet, sydämen hakkaaminen ja jähmettyminen.

En punastunut vain ”vakavissa” tilanteissa kuten, kun pidin esitelmää luokan edessä tai puhuin ihastukselleni, vaan kaiken aikaa! Kun joku yllättäen puhui minulle. Kun ihmiset nauroivat enkä tiennyt miksi. Kun kävelin ihmisten ohi. Kun opettaja kysyi minulta jotain luokassa. Kun joku katsoi minua. Kun ajattelin jotain noloa, erityisesti jotain, josta punastuisin. Kun en ymmärtänyt kysymystä. Lista oli loputon.

Tein kaikkeni välttääkseni näitä tilanteita. Vaihdoin kadun toiselle puolelle. Lopetin viittaamasta koulussa. Piilotin kasvoni hiusteni alle. Puhuin niin hiljaa, ettei kukaan kuullut. Yritin olla ärsyttämästä ketään. Pidin enemmän talvesta kuin kesästä, koska pystyin piiloutumaan vaatekerrosten alle. Toivoin, että jokin supervoima muuttaisi minut näkymättömäksi, jotta minun ei voisin olla ihmisten kanssa eivätkä he näkisi minua eikä minun tarvitsisi keskustella heidän kanssaan.

Häpesin ja moitin itseäni punastumisesta ja yritin estää sitä ruumiini joka solulla.

Kunnes eräänä päivänä luokkatoverini mainitsi kasvojeni punaisuudestani, kun olin juuri punastunut. Matematiikan opettajani herra Schneider sanoi ”Kyllä, Annan naama on punainen. Katsotaanpa kaikki Annaa”. En voinut uskoa hehkuvia korviani. Kaikki katsoivat minua. Halusin hävitä, kuolla. Vihasin opettajaani todella sillä hetkellä. Kasvoni olivat hehkuvan kuumat. Kului ikuisuus. En löytänyt mitään keinoa paeta. Lopulta hyväksyin tilanteen. Silloin huomasin yht’äkkiä muutoksen. Puna laski ja hengitykseni muuttui normaaliksi. Jonkin ajan kuluttua herra Schneider sanoi: ”Nyt Annan naama ei ole enää punainen”. Hän hymyili ja jatkoi tuntui niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

En voi väittää, että tämä tapaus muutti heti kaiken. Kuitenkin se oli ensimmäinen askel. Sain kokemuksen siitä, miltä tuntuu kun asiat muuttuvat ensin vielä huonommiksi ennen kuin ne muuttuvat yllättäen paremmiksi. Koin, mitä tapahtuu, kun en pyristele kokemustani vastaan, vaan suostun tuntemaan häpeäni kokonaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun koin se, mitä Radikaalissa rehellisyydessä käytetään paljon
“Se, minkä kokemista vastustat, pysyy”. (Englanniksi ”What you resist, persists”) C. G. Jung
ja
“Häpeä kasvaa vain varjoissa”

Nämä ovat minulle kaksi tärkeää oppia ja kuulet minun luultavasti puhuvan niistä, jos tapaamme työpajassa.

Lopetinko ikinä punastumista? En. Punastumiseni kyllä väheni, kun kasvoin ja sain lisää itseluottamusta. Sitten punastumiseni jälleen lisääntyi, kun aloin harjoittaa Radikaalia rehellisyyttä ja aloin yhä enemmän sanoa ja tehdä asioita, jotka nolottavat minua.

Miten selviän punasteluni kanssa nyt? Kerron muille ”Huomaan, että kasvoni tuntevat kuumilta. Kuvittelen, että ne ovat punaiset.” Hymyilen ja jatkan sitä, mitä olin tekemässä.

Lämmöllä,

Anna Haas

PS. Toivottavasti näemme Berliinissä 10-12 toukokuuta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top