skip to Main Content
Rakkaus

Rakkaus

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta rakkaus? Ajatteletko kumppaniasi, lastasi, vanhempiasi, lemmikkiäsi? Ajatteletko sen puutetta elämässäsi tai sitä, paljonko sinulla sitä on?

Rakastatko ihmisiä, joiden kanssa työskentelet tai opiskelet? Rakastatko auringonpaistetta, suosikkipaitaasi, hyvää kirjaa, elokuvaa tai biisiä? Rakastatko puita, joiden ohi kävelet tai vanhaa miestä ja naista hitaasti yhdessä kävelemässä, rakastatko kaupan kassaa tai värikkäitä taloja?

Rakkaus. Iso sana, ainakin minulle. Ja tärkeä sana. Lapsuudessani rakkaus-sanaa ei käytetty. Ympärilläni vanhemmat pitivät lapsistaan. ihmiset pitivät ystävistään ja nauttivat kodeistaan, harrastuksistaan ja elokuvista. En muista koskaan kuulleeni vanhempieni sanovan toisilleen “rakastan sinua” (kun rakkautta vielä oli). En muista kuulleeni sanaa ollenkaan. Ehkä barbini rakasti Keniä, kuvittelen meidän leikkineen niin.

Rakkaus-sana tuli käyttöön vasta ensimmäisen poikaystäväni kanssa, kun olin 18. Kerroin hänelle rakastavani häntä ja hän kertoi rakastavansa minua. Opin käyttämään sitä sanaa hänen kanssaan. Huomaan, että minua hymyilyttää ja lämmittää ajatellessani itseäni 18 vuotiaana ja silloista elämääni. Ei läppäreitä, maileja, kännyköitä. Stressi ja kiire oli vähemmän muodikasta. Kuuntelimme musiikkia Walkmaneista, kaseteilta ja lp-levyiltä. Tv:ssä oli kolme kanavaa. Lasten käskettiin olla hiljaa päivällispöydässä.

Mitä sinulle tulee mieleesi lapsuudestasi juuri nyt? Kuinka rakkaus-sanaa käytettiin sinun perheessäsi? Kuinka rakkautta osoitettiin lapsuudessasi?

Koska sinä käytit sanaa rakkaus ensimmäisen kerran?

Me suomalaiset olemme usein vaatimattomia ja huolellisia sanoissamme. Liioittelu ja superlatiivit eivät perinteisesti kuulu suomalaiseen tyyliin. Vaatimattomuus on hyve. Opettelen käyttämään sanaa rakkaus. Mieheni Peten ja poikani kanssa se on helppoa. Vanhempieni kanssa se on vähän hankalampaa. Isovanhempieni kanssa se on helppoa ja he ovat olleet jo kauan kuolleina. Ystävieni kanssa se on muutaman vuoden vanha juttu – sanoa, että rakastan ystäviäni. Rakastin heitä ennenkin, mutten sanonut sitä ääneen. Vieraiden ja juuri tapaamieni ihmisten kanssa se on uutta, jännittävää ja vähän pelottavaa.

Rakastan luontoa, mökkiäni järven rannalla, pinkkiä auringonlaskua, kauniita maisemia, lintuja, kasveja ja hyvää kahvia. Se on minulle helppoa. Mutta ihmiset… He saattavat kokea sen epämukavaksi tai säikähtää, ymmärtää sen väärin seksuaalisena tai romanttisena tai ehkä he eivät rakastakkaan minua.

Muutama viikko sitten tajusin rakastavani kaikkia osallistujia työpajassani. Juuri tapaamiani ihmisiä.  Halusin kirjoittaa sen facebookiin ja emmin. Onko se omituista? Tuomitseeko joku minut tai tuntee olonsa hankalaksi? Ajattelevatko ihmiset minun olevan vähän liikaa, osa kaikki-on-niin-positiivista-hippeily-kiitollisuus-kulttia? Enkö tiedä, että elämä on myös paskaa?

Aikamoinen prosessi yhdestä sanasta. Kenen ääni se oli päässäni? Vähän isäni “älä nosta itseäsi esiin”, äitini “käyttäydy normaalisti, älä ole vaikea/vaativa/itsekeskeinen”. Ja minua “Olen suomalainen, suomalaiset eivät liioittele eivätkä ole erityisen tunteellisia. Hallitsen tunteitani ja pysyn neutraalina, pidättyväisyys on hyvästä”. Nyt rakkaus-sana huutaa: Olen täällä! Olen sinä! Paskat toisten odotuksista! Paskat peloistasi!

Rakkaus.

Onko elämässäsi ketään, joka pyytää sinua olemaan vähemmän? Kuinka rajoitat itseäsi? Kuinka estät itseäsi tuntemasta ja ilmaisemasta rakkautta? Vai teetkö niin?

Minä rakastan ihmisiä, joita en tunne kovin hyvin. Näen ihmisen hymyilevän itsekseen liikennevaloissa, tunnen lämpimän tunteen vatsassani ja minuakin alkaa hymyilyttää – se on rakkautta. Se on kokemus yhteydestä ja yhteisen ihmisyyden tunnistamista. Jokapäiväisten ilojen tunnistamista hetkissä ja asioissa. Antautumista rakkauden kokemukselle.

Tunnetko sinä rakkautta juuri nyt? Jos et, niin voisitko kokea rakkautta juuri nyt?

Rakkaudella,

Tuulia Syvänen

This Post Has 2 Comments
  1. Huh! Olipa iso kysymys. Kuka pyytää sinua olemaan vähemmän? Kuinka rajoitat itseäsi? Ja miksi annan tehdä niin? Lapseni onneksi on opettanut minua kohtaamaan ja sietämään ISOJA tunteita. Hän elää tunteella todella vahvasti ja on tarkkanäköinen ihanien ja kamalien asioiden kanssa. Se tunne mitä itse koen hän kokee x100. Mutta kun muistan itseni lapsena silloin elin luonnostaankin varmasti tunne edellä ja tunteen säätelytaidot olivat mitä olivat. Nyt kun mietin lapsuuttani koen ettei minun tunteita hyväksytty eikä aikuiset kestäneet niitä. Miten olisin ne itsekään voinut opia hyväksymään? Niimpä opin kätkemään ja pienentämään ne? Puheen tasolla asiat jotka on mulle ”ihan jees” vaikka hyvä ravintola tai elokuva on muille helposti ” todella upee!”, ”aivan mahtava!”. Tätä olen jo pitkään ihmetellyt. Täytyy jäädä tätä pohtimaan. Kiitos herättelystä asian suhteen 🙂

  2. Huh! Olipa iso kysymys. Kuka pyytää sinua olemaan vähemmän? Kuinka rajoitat itseäsi? Ja miksi annan tehdä niin? Lapseni onneksi on opettanut minua kohtaamaan ja sietämään ISOJA tunteita. Hän elää tunteella todella vahvasti ja on tarkkanäköinen ihanien ja kamalien asioiden kanssa. Se tunne mitä itse koen hän kokee x100. Mutta kun muistan itseni lapsena silloin elin luonnostaankin varmasti tunne edellä ja tunteen säätelytaidot olivat mitä olivat. Nyt kun mietin lapsuuttani koen ettei minun tunteita hyväksytty eikä aikuiset kestäneet niitä. Miten olisin ne itsekään voinut opia hyväksymään? Niimpä opin kätkemään ja pienentämään ne? Puheen tasolla asiat jotka on mulle ”ihan jees” vaikka hyvä ravintola tai elokuva on muille helposti ” todella upee!”, ”aivan mahtava!”. Tätä olen jo pitkään ihmetellyt. Täytyy jäädä tätä pohtimaan. Kiitos herättelystä asian suhteen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close search

Ostoskori

Back To Top