Tänään kaikki on hyvin. Tai ainakin melko hyvin.Eilen oloni oli kipeä.Tiedätkö sellainen olo, kun ei…

Juhlitaan miehiä!
19. marraskuuta oli kansainvälinen miesten päivä. (Tuulia kirjoitti tämän muutama viikko sitten ja Pete vitkasteli lähettämistä.) Viime aikoina olen ajatellut miehiä ja heille asetettuja tiukkoja odotuksia ja roolimalleja, joihin monet miehet on kasvatettu ja pakotettukin. Tai rooleja, jotka he ovat omaksuneet tietämättään.
Minun sukupolveni miehet (olen 46-vuotias) ovat kohdanneet monenlaisia odotuksia: olla vahvoja, kovia, suuria, rationaalisia, tunteettomia, vähäilmeisiä, ilmaisemattomia, ei-herkkiä, käytännöllisiä, maskuliinisia, machoja ja ihmisiä, jotka pystyvät ottamaan vastaan kaiken. Olen nähnyt työpajoissani ja elämässäni paljon miehiä, jotka ovat kärsineet ahtaista miehisyyden määritelmistä. Olen nähnyt miehiä, jotka ovat herkkiä, pehmeitä, feminiinisiä ja tunteellisia. Miehiä, jotka itkevät helposti ja joiden on käsketty peittää se. Miehiä, jotka kokevat kipua ja häpeää. Poikia, jotka kuvittelevat, että heidän pitää peittää herkkyytensä, koska vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset, opettajat, naapurit, naiset, muut miehet tai toiset lapset ovat sanoneet heille niin.
Juhlin miehiä, jotka ovat sellaisia kuin he haluavat olla. Miehiä, jotka sanovat ettei heidän tarvitse mahtua kenenkään määritelmiin. Miehiä, jotka antavat itsensä itkeä surusta ja ilosta. Miehiä, jotka antavat itselleen luvan rakastaa, huutaa, halia ja tanssia. Juhlin miehiä, jotka puhuvat peloistaan, häpeästään, tunteistaan, unistaan, iloistaan ja innostuksestaan. Miehiä, jotka kertovat ystävilleen rakastavansa heitä. Miehiä, jotka tukevat toisia – miehiä, naisia, kaikkia. (Ja miehiä jotka vitkastelevat viestien lähettämistä? 😉 )
Kohta täysi-ikäisen pojan äitinä olen toiveikas. Poikani syntyi vuonna 2002 aikaan, jossa pojilla on enemmän tilaa ilmaista itseään ja olla sellaisia kuin he ovat. Ajattelen, että vanhemmat, kasvattajat, päättäjät ja isovanhemmat ovat nykyään tietoisempia ja kykenevämpiä kohtelemaan lapsia yksilöinä. Vanhat roolimallit ja perinteiset odotukset kyseenalaistetaan useammin. Juuri niin sen pitääkin olla!
Poikani pukeutui mielellään punaiseen ja pinkkiin, erityisesti nuorempana. Hän itkee surusta – ja joskus vihasta. Hän ilmaisee itseään ja on tunteellinen. Hän huutaa minulle ja kertoo minulle, että hän rakastaa minua ja olen hänelle tärkeä. Hän puhuu minulle peloistaan ja myös toiveestaan kuulua joukkoon, olla erottumatta liikaa.
Olen iloinen, että ajat muuttuvat. Koen, että miehillä on enemmän tilaa ilmaista itseään ja olla mitä he haluavat. Naisilla on myös. Ja kaikilla meistä. Myös niillä, jotka eivät koe kuuluvansa kummankaan sukupuolen määritelmään. Voimme määritellä itsemme juuri niin kuin haluamme.
Arvostan teitä miehiä, jotka uskallatte olla avoimia, haavoittuvaisia ja aitoja.
Kiitos Pete, Niilo, Jakob, Sasha, Jouni, Florent, Jani, Tuomas, Toni, Julle, Albrecht, Marko, Lauri, Michael K, Michaek S, Michael A, Andrew K, Andrew G, Micha, Tony, Rabbe, Arjen, Simon, Sandro, Ben, Tobi, Sean, Christopher, Chris, Christian, Firdoz, Sami S, Sami N, Andreas, Florent, Thorsten, Soren, Ulrich, Lauri, Scott, Martin, Daniel, Maarten, Hardy, Remco, Ruediger. Ja monet muut.
This Post Has 0 Comments